Arkisto ‘päiväkirja’ -avainsanalle

Tempauksen tunnelmia

Ti 9.6. klo 01

Saavuimme juuri tänne Sipolaan majoituspaikkaan Bed an breakfast. Takana on pitkä ajo. Matka tänne Sipolaan tuntui toivottoman pitkältä, mutta onnellisesti perillä. Matkan aikana  tuli monia kannustus puheliinsoittoja ja ihmiset kokivat, että  hyävän asian puolesta olen liikkeellä. Kannustukset tunti tosi kivalta. Nyt täytyy mennä heti nukkumaan, että jaksaa aamulla  jatkaa matkaa.

Ti 9.6. klo 21:30

Vähän aikaa sitten tulimme tänne toiseen majapaikkaan hotelli  Pyhäsalmelle.Ja vastassa oli heti lehitoimittaja. Paikallislehdet ovat olleetkin innokkaasti tekemässä juttua. Päivän aikana on ollut pieniä teknisiä ongelmia vara pyörätuolin kanssa; muuten päivä on mennyt kivasti

Ke 10.6. klo 23

Kolmas ajoäivä takana. Media on tuottanut tulosta.  Päivän aikana rekkakuskit huiskuttelivat ja antoivat jo hyvin tietä meille. Monin paikoin joudun ajelemaan viitostien varressa vasenta laitaa,kun ei ole pyöräteitä. Välillä tuntuu aika hurjalta kulkea rekkojen seassa tuolla liikenteessä, varsinkin silloin, kun niitä tulee vastaan monta peräkkäin. sää on ollut tähän asti todella hieno, vaikkakin tuuli välilläon kovaa. Reissutunnelma on korkealla ja tätä tempausta on mukava toteuttaa.

pe 12.6. ko 7:30

Heräsin juuri; tulipa pitkästä aikaa nukuttua kunnon yö. Olemme nyt Laukaalla kylpylä hotelli Peurungassa. Täällä meillä on ollut hyvät oltavat. Tuntui ihanalta, kun toimiminen invahuoneessa on niin helppoa. Eilen saimme niskaamme ensimmäiset vesikuurot  ja ukkonenkin myös jyrähteli. Vesisateen jälkeen tiellä sai sitten vielä lukemattomia “kasvopesuja”, kun autojen renkaista lensi naamalle sadevedet vähän kivillä ja öljyllä maustettuna. Liikenne huomattavasti lisääntyi tultuamme tänne keski-Suomen alueelle. Päivän päätteeksi oli mahtavaa päästä täällä suihkuun ja nukkumaan kunnon sänkyyn. Tänään jatkamme täältä matkaa klo 10 kohti Korpilahtea. Ennen lahtöä annan vielä haastattelun paikallislehteen ja päivällä myös Ylen alueradio aikoi tehdä haastattelua. Nyt pitää aloittaa aamutoimet ja lähtä aamupalalle. Kiitos kaikille kannustajille.

La 12.6. klo 6

Istuskelen tässä avoimen ikkunan äärellä. Lokit pitävät omaa konsertiaan ulkona ja leuto utu työntyy ikkunasta nenään. Iholle laskeutuu pehmeä kosteus. Taitaa tulla taas lämmin päivä. Eilen oli todella helle. Tien päällä meni nestettäpaljon. Kaikilla oli kuuma; jopa minulla, jolla aina on melkein kylmä. Sain kuulla pientä vitsailua siitä, että uskalsin jo vähentää vaatetta… ü…. No,mitäpä tuosta. Olen ajatellut, että jokainen pukeutuu sen mukaan, kun on tarvetta. Tuolla tien  päällä käy aina melkoinen veto jakun istuu pyörätuolissa eikä pysty liikuttamaan itseä, niin siinä tarvii vaatetta ihan erilailla, kuin jos pystyy liikkumaan. Asian tajuaa vasta kunnolla, sitten kun se tulee omalle kohdalle. Kaikki muut vielä  nukkuu. Aamuherätys meillä on klo 8. Olemme ollet nyt yön Korpilahdella motelli - ravintola Lossivahdissa. Tämä paikka on aika vaatimaton edelliseen yöpaikkaan verrattuna ja tämä paikka ei sovellu pyörätuolin käyttäjälle. Motelli huoneet ovat aika pieniä ja wc:t hyvin pieniä ja vaikeita. Ja on todella vaikea avustaa niissä varsinki, jos hän joutuu kantamaan avustettavan sinne. Tuonne päärakennukseen  on pyörätuoliluiska, mutta se näyttää siltä, ettei se täytä oikean invaluiskan kaltevuuskriteerejä. Saa nähdä,  miten onnistun menemään aamupalalle kphta.  Maisemat täällä on kuitenkin mahtavat ja kokemisen arvoiset.

Su 13.6.klo 8

Viime yö oltiin Hartolassa linna hotellissa. Hotellissa oli vieraana joku iso ulkomaalainen turistiryhmmä ja me ei saatu aivan sellaista huonetta kuin oli luvattu. Me majoituttiin koko sakki yhteen rivitalon päätyhuonestoon. Huoneisto oli vähän sellainen kuin koulujen soluasunnot. Aamu valkeni taivas pilvessä ja tuuli oli muuttunut yön aikana kylmäksi. Talvitakki oli tein päällä tarpeen. Illalla oli kova ukonilma, satoi kuurolta aina kaatamalla ja salama räiski. Onneksi kerittiin majoittua ennen kuin  alkoi sade. Meillä on ollut hyvä tuuri noiden sateiden kanssa. En ole vielä kastunut kertaakaan. Tänään matka jatkui Hartolasta tänne Lahteen Heinolan kautta. Olemme majoittuneet nyt Sokos hotelli Lahden seurahuoneelle. Tämäkään hotelli ei täytä inva kriteerejä. Suurin ongelma on aina nuo vessat. Matka meni tänne Lahteen hyvin, vaikka matkalla oli teityömaa-alue ja tie oli välillä hyvon kapea. Matkaa tuli tällekin päivälle noin 80 kilometriä.  Nyt taidan mennä nukkumaan, jotta aamulla jaksan pirteänä jatkaa matkaa.
Ma 15.6. klo 10
Tänään jatkamme matkaa Mäntsälän ja Pornaisten kautta Järvenpäähän. Tänään päivämatka on jo lyhyempi, vain noin 60km. Olen tarkoituksella suunnitellut näin, että reissun loppupäivien matkat lyhenee. Näin varmistan, että varmasti pystyn kuovuttamaan viestikirjeen ke 17.6.klo 13:30 kuntaministeri Mari Kiviniemelle valtiovarainministeriössä. Tuo hetki lähenee kovaa vauhia ja vähän minua jännittää tuo tilanne.
Sää näyttää tänään sateiselta ja lämmintä on vain 10 astetta. Täytyy pukeutua lämpimästi ja sadeasut päälle.
Ma  15.6. klo 20
Olemme saapuneet tänne Järvenpäähän  hotelli Rivoliin. Hotelli vaikuttaa rauhalliselta ja  huonekin on hyvä. Harvinaista, kun kukaan toimittaja ei soittanut koko päivänä. Huomenna onkin sitten tulossa paikallislehden ja Helsingin Sanomien toimittajat haastattelemaan. Tänään sähköpyörätuolit rupesivat vähän temppuilemaan. Virta ei oikein pysynyt akuissa. Toinen laturi on kokonaan rikki ja toisen laturin johto on teipattu, joten lataus on vähän epävarmaa. Täytyy kuitenkin yrittää pärjätä kotia asti tuolla rikkinäisellä laturilla.
Ti 16.6. klo 20
Aamu alkoi lehti ja radio haasatteluilla. Nyt olemme saapuneet tänne Vantaalle sokos hoteliin. Päivästä tuli sittenkin pitkä. Pyörätuoleja pti vaihtaa tavallista useammin ja matka Järvenpäästä tänne Vantaalle oli laskettua pitempi. Tänään varmistui myös se, että aamulla menen tv 1 aamustdioon suoraan lähetykseen. Matkasuunnitelmia pitää muuttaa hiukan. Aamustudiossa pitää  olla jo klo 8:30, joten Helsinkiin on pakko mennä taksilla. Studiolta jatkan matkaa sitten sähköpyörätuolilla sinne valtiovarainministeriöön. Huomisesta tulee jännä päivä. Huomista vierailua kunta ministeri Mari Kiviniemen luona voi nähdä videona osoitteesta http://www.avit.fi/avustajaviesti Ko osoitteessa on muitakin videopätkä otoksia matkan varrelta.
to 18.6. klo 17
Onnellisesti kotona jälleen. Saavuimme kotiin viime yönä klo 03:30.  Matka meni kokonaisudessaan hienosti ja se oli mahtava kokemus. Lämmin Kiitos kaikille mukana olijoille (Ismo, Anita, Milla ja Anna sekä  Donna) ponsoreille sekä kannustajille. Teimme yhdessä haaveestani totta.
 

Mainokset