SÄHKÖPYÖRÄTUOLILLA AJAEN HAUKIPUTAALTA HELSINKIIN

SÄHKÖPYÖRÄTUOLILLA AJAEN HAUKIPUTAALTA HELSINKIIN
Tempaus on ollut minulla kauan haaveena ja nyt minulla on hyvä syy toteuttaa se.
Vammaispalvelulain muutos lisää vammaisten liikkumis- ja osallistumismahdollisuuksia. Uudistuvan lainmuutoksen myötä vaikeavammaiset saavat subjektiivisen oikeuden henkilökohtaiseen apuun, mikä tarkoittaa, että kuntien tulisi antaa vaikeavammaisille yksilöllisen tarpeen mukaan riittävästi henkilökohtaista apua. Lain myötä vaikeavammaisten tulisi pystyä henkilökohtaisen avun turvin liikkumaan ja osallistumaan myös kodin ulkopuolella. Kuitenkin tällä hetkellä näyttää siltä, että kunnat eivät ole huomioineet lain muutosta riittävästi.
Tämän tempauksen toteutan yhteistyössä Kynnys ry:n ja Oulun läänin Lihastautiyhdistys ry:n kanssa. Tällä tempauksellani, haluan muistuttaa kuntien viranhaltijoita ja luottamusihmisiä lain voimaan tulemisesta ja samalla kannustaa myös muita vammaisia uskaltamaan liikkumaan avustajan avulla kodin ulkopuolella. Ilman avustajiani minäkään en pystyisi toteuttamaan tätä haavetta.  Tempauksellani pyrin saamaan myös julkisuutta ja tiedottamaan lihassairauksista ja avustajien tärkeydestä kaikille vaikeavammaisille henkilöille. Parhaillaan yritän löytää sponsoreita, jotka mahdollistavat minulle tämän tempauksen.

Matkani alkaa ma 8.6. 2009 klo 10 Haukiputaalta ja päättyy Helsinkiin  17.6.2009. Matkaa kertyy pyöräteitä pitkin reilut 650 kilometriä. Se tarkoittaa suurin piirtein sitä, että 12 tuntia ajetaan ja 12 tuntia levätään joka vuorokausi. Matkani suunnittelu vaatii lukemattomien asioiden valmistelua.

Tarkoitus on, että matkan ajan kuljetan mukanani viestikirjettä, johon ihmiset voivat tulla kirjoittamaan nimensä reitin varrella olevilla paikkakunnilla. Minusta olisi mahtavaa, jos vammaiset ja muut asian takana olevat henkilöt tulisivat tempaukseen mukaan ja vaikka ajelemaan jonkun matkaa minun mukana jos intoa riittää. Toivon, että jokainen, joka saa tämän viestin ja kannattaa ajatusta, voisi auttaa minua keräämään allekirjoituksia ja toimittamaan ne minulle 5.6. mennessä. Viestin voi allekirjoitaa myös tällä sivulla kohdassa “viestin allekirjoitukset”. Mitä suurempi joukko on tämän asian takana, se on sitä parempi.Viestikirje tullaan luovuttamaan Helsingissä jollekin valtiovallan henkilölle.

Matkani edistymistä voit myös aeurata tällä sivustolla:

Avainsanat: , , ,  

5 kommenttia

  1. sami wahlroos

    toivotaan hyviä kelejä,tulee varmasti upea rusketus

  2. Tuulikki Paussoi

    Marjut.

    Matka on pitkä ja kivinen tie on edessä sulla.
    Olen ajatuksissa muka matkallas ain. Täältä savosta mä kirjoitan vain.
    Lämpöisin mielin matkaasi tee.Tään pienen kommentini sulle Marjut nyt tein,kun on hetki aikaa lukea tää.Jatka sitten matkaa että määrän pää häämöttää.Teet sen meidän kaikkien eestä. Kiitos sulle siitä tahdon sanoa, vaikka tätä kirjoittaessa kyyneleet silmistäni valuvat. Lämpöisin mielin vielä ajatukissa kaikkien meidän eestä sua halata.Kiitos Marjut.

  3. Kerttu Virta

    Hei Marjut!

    Sinussa on sitä jotain,suomalaista sisua ja päättäväisyyttä toteuttaa monien unelma.Olet suurella epäitsekyydellä ja voimia säästämättä viemässä tärkeää viestiä päättäjille,toiveena parempi huominen.
    Näin asia etenee,”nostetaan kissa pöydälle”.
    Toivottelen sinulle ja avustajille hyvää loppumatkaa ja positiivista vastaanottoa perillä.Aurinkoista kesän jatkoa!

  4. Ritva MYLLER

    Tsemppiä vaan sinne matkan varteen , nostan sinulle hattua ja korkealle . Ei sitä joka likka pysty siihen kuin sinä ,eikä moni kollikaan t. Ritva M.

  5. Hei ja tsemppiä viestin vientiin!

    Kirjoitin sinusta ja blogistasi tänään 17.6.2009 aloituksen (avustajaviesti-) osoitteeseen seniorinetti.fi

    Senioriliike sanoo ajavansa kaikkien eläkeläisten asiaa ja varmaan sinä ja lähipiirisi tunnette nuorempia, eläkkeellä olevia enemmän kuin meistä moni muu.

    Seniori-ikäisten joukossa on paljon henkilöitä, jotka voisivat toimia avustajina ainakin jonkin verran joka viikko, jos vain asia osattaisiin järjestää ja hoitaa. Peräänkuulutan lyhyttä seniori-ikäisille sopivaa lähihoitajakoulutusta. Myös ikäihmisten parissa on paljon henkilöitä, joita nuoremmat seniorit voisivat auttaa monessa asiassa. Tämä sopisi myös siihen malliin, että saataisiin myös seniori-ikäiset pysymään työelämässä kauemmin vaikka vain muutaman tunnin viikossa.

    Itselläni oli opiskeluaikoina sellainen tehtävä, että kävin laittamassa nukkumaan tai nostamaan sängystä ylös lähistölläni asuvan, ikäiseni sairasvoimistelijan, joka oli jumppaonnettomuudessa taittanut niskansa ja oli siitä täysin invalidisoitunut eikä pystynyt liikuttamaan itseään lainkaan. Koko tehtävä hoitui nostolaitetta käyttäen eikä siinä tarvinnut mitään fyysistä voimaa. Keneen voi ottaa yhteyttä, jos haluaa jotakin tällaisia tehtäviä?

    T. I Grunau

    (P.S. Jos jotakin kiinnostaa keskustelu piirustus- ja maalausharrastuksesta, taiteesta tai esim. kevyt keskustelu ruotsiksi tai englanniksi kielitaidon vuoksi, niin siellä osoitteessa seniorinetti.fi on tällaisia aloituksia, joita voisi kehitellä jatkossa, jos osallistujia olisi riittävästi.)

Jätä kommentti


Mainokset